Sen verran hyviä uutisia ennakkotilaajille, että ainakin osa levyistä saatiin postiin viime perjantaina. Alkavan viikon alkupuolella pitäisi siis tipahtaa Maanalaisen levykaupan paketti luukusta.
— Kalle, 19.4.09
Valitettavasti Vastaiskun saavat ensimmäisenä käsiinsä Immortal Metal Festiin tulevat, sillä painossa on ollut viivästystä toimituksessa pääsiäisen vuoksi. Näin ollen levyt lähtevät ennakkotilaajille vasta ensi maanantaina. Lumina Polaris pahoittelee omalta osaltaan tapahtunutta.
— Kalle, 15.4.09
15.4.2009 ilmestyvä albumi Vastaisku on noin kolmevarttinen pläjäys ja sisältää seuraavat kappaleet:
01. Pedon hampaista
02. Henki ja liha
03. Ajasta ikuisuuteen
04. Vastaisku
05. Uusi ihminen
06. Uskollinen
07. Tulilintu
08. Nero
09. Areena
10. Labyrintti
11. Evankeliumi
— Kalle, 08.04.09
16.-18.3. kuvattiin Uusi ihminen -kappaleeseen Lumina Polariksen ensimmäinen musavideo. Valmista pitäisi tulla parissa viikossa, minkä jälkeen tuloksen voi tsekata ainakin YouTubessa. Pysykää tuunattuna!
Päivitys 02.04.09: Video julkaistaan 17.4. Julkkaritilaisuus Oulussa Cross Cafe -illassa. Tule katsomaan ensiesitys valkokankaalta! Paikalla käsikirjoittaja/tuottaja Anssi Lautamo sekä LP:n jäsenistöä.
— Kalle, 20.03.09
Mikäli saavuit aloitussivun kautta, tiedät jo, että uusi Lumina Polaris -pitkäsoitto on ennakkotilattavissa kyseisellä sivulla olevalla kaavakkeella. Vastaisku-albumin julkaisupäivä on 15.4.2009, joten kipin kapin tilaamaan!
Informaatiota muun muassa biisien nimistä päivitetään tämän otsikon alle lähitulevaisuudessa.
— Kalle, 08.03.09
Lumina Polariksen tulevalta pitkäsoitolta lohkaistu Uusi ihminen -single on julkaistu tänään ladattavana versiona. Sen saa lunastaa hintaan 1,19 € seuraavista osoitteista: NetAnttila, Radio Rock Store, Tune Download Shop, DNA Musiikkikauppa, MTV3 Store sekä CM-store.fi. Aiemmasta tiedosta poiketen single ei tulekaan iTunesiin myyntiin, joskin koko uusi albumi tulee ja sinkkubiisi siinä samassa.
― Kalle 04.03.09 (päivitys)
Uusi ihminen -niminen, jo keikoillakin kuultu yhden biisin single julkaistaan nettiversiona NetAnttilassa muutaman viikon kuluttua ja iTunesissa hieman myöhemmin. Ilmoitamme kun saamme tietää tarkemman ajankohdan.
— Kalle, 11.02.09
Iloni on ilmoittaa, että viime keskiviikkoaamuna TimoK vaimoineen on saanut perheenlisäystä (1 kpl) tyttömäisessä muodossa. Onnittelut & siunaukset muun bändin puolesta!
— Kalle, 06.02.09
Valitettavasti ensimmäistä kertaa Lumina Polariksen historiassa on tultu tilanteeseen, että joudumme sairastumisen vuoksi perumaan keikan. Koska Oulalle ei löytynyt tuuraajaa, yhtyettä ei siis nähdä Nilsiässä 7.2. Pahoittelumme yleisölle ja erityisesti järjestäjälle!
— Kalle, 05.02.09
Jos Luoja suo, Bullroser Records Maanalainen levykauppa julkaisee Lumina Polariksen toistaiseksi nimeämättömän pitkäsoiton huhtikuussa 2009. Varsinainen julkkarikeikka on Immortal Metal Festissä Nokialla 18.04.09.
Päivitys uutiseen 28.11.08
— Kalle, 30.01.09
Kuvat-osioon päivitetty uudet pärstät korkearesoluutioversioineen.
Oletko napannut mielestäsi hienon kuvan Lumina Polariksesta? Haluaisitko kuvasi julkaistavan sivuillamme? Jos vastasit molempiin kyllä, lähetä kuvasi Gmail-osoitteeseemme lpministri ÄT gmail PISTE com. Raatimme valitsee ja julkaisee parhaat otokset.
Lähettämäsi kuvan leveyden tulee olla vähintään 600 pikseliä ja formaatin .jpg tai .tiff. Muutamme tarvittaessa kuvan kokoa (emme kuitenkaan rajaa tai muuten puutu sisältöön). Laita viestiin nimesi sekä kuvausaika ja -paikka.
— Kalle, 28.12.08
Lumina Polaris lähtee studioon tänään 8.8.2008 aloittaen nauhoitukset rummuista. Studiosta lisää myöhemmin kun saadaan hommat pyörimään.
- Markus 08.08.08
Markuksen syntymäpäivän juhlistamiseksi studiolla on siirrytty kitaroiden purkitukseen!
- Antero 18.08.08
Laulut ovat nyt pääosin narulla. Projekti etenee seuraavaksi miksaukseen. Julkaisupäivästä ilmoitellaan myöhemmin.
— Kalle, 06.10.08
Suomenkielisyydestään huolimatta Lumina Polariksen Imperiumi-albumi on löytänyt tiensä italialaiselle metallisivustolle. Saapasmaan kieltä taitaville arvio luettavissa osoitteessa whitemetal.it
— Timo K., 20.06.08